|
TUTKIMUS: KULUTTAJAT HALUAVAT VASTUULLISTA SPONSOROINTIA
Pvm: 15.03.2012
Kuluttajat pitävät vastuullisena sponsorointina erityisesti nuoriin ja potentiaalisiin kykyihin satsaamista sekä pitkäjänteistä sponsorointia ja useampaan kuin yhteen urheilijaan panostamista. Nämä asiat nousivat esiin SportEliten teettämässä ja Taloustutkimuksen toteuttamassa kuluttajatutkimuksessa vastuullisesta sponsoroinnista.
Kuluttaja haluaa vaikuttaa ja valita vastuullisen yrityksen
Tutkimuksessa kysyttiin muun muassa siitä, mitä kuluttajat tietävät yritysten ja urheilijoiden välisestä yhteistyöstä ja sen vastuullisuudesta.
Tulosten perusteella vastuullisen sponsoroinnin käsite ja erityisesti liitettynä yritysmaailmaan on kuluttajille vielä hyvin vieras. Kuluttajat eivät esimerkiksi tiedä, mitä yritykset ja urheilijat tekevät keskenään. Kysymys yritysten vastuullisuudesta oli myös vaikea.
Kansalaisilta kysyttiin myös mitä heidän mielestään on vastuullinen sponsorointi ja onko sillä vaikutusta heidän asenteisiin ja ostopäätöksiin. Suurin osa kuluttajista halusi myös vaikuttaa ja valitsisi yrityksen tuotteen tai palvelun, jos yritys panostaisi esimerkiksi vammaisurheilun sponsorointiin.
Sponsorointi osana yritysvastuuta
Yritykset haluavat sponsoroinnista vastinetta. Sponsorointi osana liiketoimintaa on perinteinen malli, joka on hyvä oikein hyödynnettynä. Euroopassakin keskustelussa oleva uusi suunta on sponsorointi osana yritysvastuuta. Vastuullisella sponsoroinnilla edistetään erityisesti nuorten urheilijoiden taloudellisia edellytyksiä, minkä yritys voi aidosti hyödyntää osana yritysvastuuta.
SportElite lanseeraa vuoden 2012 aikana uuden vastuullisen sponsoroinnin konseptin, jolla yritys voi edistää suomalaisen huippu-urheilun menestymisedellytyksiä. Konsepti on helppo integroida osaksi yritysvastuuta. Mikäli yrityksesi haluaa olla mukana, ota yhteyttä.
Lisätietoja
Tutkimus tehtiin maaliskuussa 2011 kohderyhmänä 15-55 -vuotiaat miehet ja naiset. Tutkimus on väestöpainotettu ja virhemarginaali ±3 prosenttiyksikköä. Tutkimukseen vastasi 1096 henkilöä. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy.
SportElite Marketing Oy
Puhelin: +358 400 240 935
Email: contact(at)sportelite.fi
Yhteiskuntavastuullista toimintaa - SportElite
SportElite kehittää urheilun ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä. Tavoitteena on parantaa huippu-urheilun, erityisesti nuorten ja vammaisten urheilijoiden, taloudellista asemaa sekä luoda menestystä kestävällä pohjalla suomalaiseen yhteiskuntaan yhteistyössä sidosryhmien kanssa.
|